Saaristomeri
På svenskaIn English

Saaristomeri-tutkimus ja -kirjallisuus

 

Lounais-Suomen ympäristökeskuksella on valtion ympäristöhallinnon osana virallinen vastuu Saaristomeren tilan seurannasta. Lisäksi monet muutkin tahot tuottavat tärkeää tutkimustietoa Saaristomeren tilasta ja sitä selittävistä tekijöistä. Kokonaiskuvan ajantasaisuus ja syvällisyys perustuukin ennen muuta tutkimustahojen yhteistyöhön. Keskeisimpiä tutkimuslaitoksia ovat Lounais-Suomen ympäristökeskuksen lisäksi Saaristomeren tutkimuslaitos, Turun yliopiston ja Åbo Akademin biologian laitokset, Turun ammattikorkeakoulun rakennustekniikka sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Seurantatietoja tuottaa tutkimuslaitosten lisäksi myös esimerkiksi Rajavartiolaitos sekä niin kutsuttu velvoitetarkkailujärjestelmä, jossa vesistön pistekuormittajat kuten kunnat, kalankasvatuslaitokset ja teollisuuslaitokset, ovat velvollisia tuottamaan seurantatietoja välittömässä läheisyydessään sijaitsevan veden laadusta. Tutkimustoimijat tekevät yhteistyötä muun muassa Pro Saaristomeri -ohjelman Tutkimus ja seuranta -työryhmässä.

 

Lounais-Suomen ympäristökeskuksen monistesarjassa ilmestyvät Saaristomeren tila -raportit sekä kaikki muutkin keskeisimmät kotimaiset Saaristomeren tilaa kuvaavat julkaisut ja tutkimukset löytyvät parhaiten Lounais-Suomen ympäristökeskuksen kirjastosta, suuri osa myös elektronisina. Aineiston etsimisessä ja selaamisessa kannattaa hyödyntää valtion ympäristöhallinnon kirjastotietokantojen hakulomaketta. Yliopistojen kirjastoissa on myös kattavat Saaristomeri- ja Itämeri-kirjallisuusaineistot.

 

Koko Itämeren tilaa tutkitaan sekä useissa kansallisissa laitoksissa että kansainvälisenä yhteistyönä eritoten Itämeren suojelukomission Helcomin koordinoimana. Keskeisimpiä tutkimustietoa tuottavia suomalaisia laitoksia ovat Merentutkimuslaitos ja Suomen ympäristökeskus. Merentutkimuslaitos ylläpitää erinomaista Itämeriportaalia, jossa kerrotaan monipuolisesti Itämeren tutkimuksesta. Helcom puolestaan ylläpitää Itämeribibliografiaa, josta löytyy kirjallisuusviitteet Itämeren ympärysvaltioissa tehdyistä Itämerta koskevista tutkimusraporteista, lehtiartikkeleista ja konferenssiesitelmistä. Aineiston pääpaino on Itämeren suojeluun liittyvässä kirjallisuudessa. Itämeriportaali ja Turun yliopiston ympäristötiede ovat listanneet sivuilleen ansiokkaasti myös ulkomaisia Itämeren piirissä toimivia tutkimuslaitoksia.

 

Samu Numminen P1010054 2
Kuva: Samu Numminen

Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy