Saaristomeri ja vaaralliset aineet
Vaarallisilla aineilla tarkoitetaan yleisesti kemikaaleja (öljyjä niiden yhtenä ryhmänä) ja raskasmetalleja (kuten kadmiumia, sinkkiä, lyijyä, kuparia, tinaa ja elohopeaa) sekä radioaktiivista jätettä. Yhteistä vaarallisille aineille on se, että niillä on jo hyvin pieninäkin määrinä haitallisia vaikutuksia sekä ympäristöön että ihmiseen. Saaristomeren ominaispiirteet tekevät sen erityisen haavoittuvaiseksi.
Vaaralliset aineet hajoavat hitaasti ja rikastuvat ravintoketjuissa. Niillä on monentasoisia ja suurelta osin myös tuntemattomia vaikutuksia eliöiden toimintaan. Tunnetuimpia näistä ovat vaikutukset lisääntymiseen, sikiönkehitykseen ja vastustuskykyyn sekä syöpäaltistavuus. Tutkituimpia ja julkisuudestakin tunnetuimpia lienevät merikotkien lisääntymisvaikeudet DDT:n ja PCB:n vaikutuksesta 1960- ja 70-luvuilla ennen kyseisten klooriyhdisteiden kieltämistä. Veneiden pohjamaaleissa merirokon ja levien torjuntaan käytetty tributyylitina (TBT) on viimeisin mittavaa julkisuutta saanut vaarallinen aineyhdiste. Myös esimerkiksi liialliset dioksiiniannokset kalaravinnosta voivat aiheuttaa ihmiselläkin altistumista syövälle tai riskejä sikiön kehitykselle.
Kemikaaleista puhuttaessa tulee oleellisena seikkana muistaa, että vaikka tuotanto–kulutus -ketjun eri portaiden käytössä on lukemattomia erilaisia kemiallisia aineyhdisteitä, niin ainoastaan murto-osan ympäristövaikutukset tunnetaan. Vaaralliset aineet muuntuvat ympäristössä, ja niillä voi olla lisäksi arvaamattomia ja haitallisia yhteis- ja ristivaikutuksia.
Valtaosa vaarallisten aineiden rasitteesta hajakuormitusta
Julkisuudessa kirjoitetaan eniten vaarallisten aineiden kuljetuksista ja onnettomuuksista. Vaikka onnettomuusriskit ovatkin kasvussa öljykuljetusten määrän lisääntyessä Itämerellä, niin tosiasiassa valtaosa Saaristomereenkin kohdistuvasta vaarallisten aineiden rasitteesta tulee kuitenkin jatkuvana ja hajanaisena pienten määrien yhteiskuormituksena. Esimerkiksi jopa 80 % Itämereen päätyvästä öljystä on peräisin juuri pysyvästä hajakuormituksesta, kuten taajamien huuhtoumavesistä, polttoprosesseista tai öljytuotteiden käsittelystä avoimessa ilmassa, kuten öljyterminaaleissa tai huoltoasemilla. Mukaan lukeutuvat myös laivojen toiminnalliset päästöt, kuten konehuoneiden pesuvedet ja tyhjälastivedet.
Vaarallisia aineita käytetään ja niitä muodostuu lukemattomissa toiminnoissa tuotanto- ja kulutusketjun jokaisella asteella raaka-aineiden hankinnasta lopputuotteen jätteenkäsittelyyn sekä kaikissa kuljetuksissa tällä välillä. Tuotannon kiertokulussa aiheutuu päästöjä maahan, ilmaan ja vesiin. Näiden mukana aineet muuntuvat ja kulkeutuvat hyvinkin pitkiä matkoja, ilmavirtausten mukana jopa tropiikista Saaristomerelle saakka.
Itä- ja Saaristomeri erityisen herkkä vaarallisille aineille
Vaarallisten aineiden pysyvä hajakuormitus koskee Saaristomerta samaan tapaan kuin mitä tahansa muutakin aluetta. Saaristomeren saarisuus, mataluus ja veden virtausten vaimeus tekevät siitä suodattimen myös vaarallisille aineille. Toisin sanoen vaaralliset aineet voivat pidättyä saaristosokkelikkoon sen sijaan, että ne leviäisivät ja laimenisivat tuulien ja voimakkaiden virtausten mukana kuten avomerellä. Tämä pätee yhtä lailla pysyvään hajakuormitukseen kuin kertaluonteisiin dramaattisiin onnettomuuksiinkin. Esimerkiksi öljyonnettomuuden sattuessa juuri tuuli ja aallot olisivat eduksi, sillä veden vaihtuvuus ja öljyn ”tuuletus” edistävät öljylauttojen hajoamista, öljyn haihtumista ja mikrobien työtä hajottaa öljyä haitattomampiin muotoihin. Saaristomeri onkin öljyvahingoille äärimmäisen herkkää aluetta paitsi suojaisuuden myös mataluutensa ja saariston runsaiden, öljyvahingosta kärsivien rantojen ja rantakasvillisuuden vuoksi.
Itämeren pohjoinen sijainti kylmine talvineen ja jääpeitteineen aiheuttaa omat vaikeutensa: onnettomuusriski kasvaa jään peittäessä meren, onnettomuuden sattuessa jää vaikeuttaa huomattavasti öljyn keräämistä ja öljy, kuten muutkin vaaralliset aineet, hajoaa hitaammin kylmässä. Lisäksi Saaristomeren, kuten koko Itämeren, harvalukuista eliöstöä rasittavat voimakkaasti kylmän talven lisäksi myös meren murtovesiominaisuudet. Eliöstö onkin huomattavasti herkempi vaarallisille aineille kuin monien muiden merien eliöstö. Pohjoiseen sijaintiin liittyy myös vaarallisten aineiden kaukokulkeumia tropiikista saakka. Vaikka useiden tunnettujen vaarallisten klooriyhdisteiden, kuten DDT:n ja PCB:n, käyttö on kiellettyä pohjoisella pallonpuoliskolla, käytetään niitä edelleen kehitysmaissa esimerkiksi torjunta-aineina. Myrkyt kulkeutuvat tropiikista tuulien mukana pohjoiseen. Kohdatessaan kylmät ilmamassat lauhkeilla ja arktisilla vyöhykkeillä ilma tiivistyy ja myrkylliset aineet satavat veden ja lumen mukana maahan ja vesialueille.
