Saaristomeri ja rehevöityminen
Rehevöityminen tarkoittaa laajassa merkityksessä sitä, että veden koko ravintoverkon toiminta ja olosuhteet muuttuvat lisääntyneen ravinnekuormituksen vuoksi. Rehevöitymisen tapahtumaketju alkaa siitä, kun vesiin kulkeutuu kasvavissa määrin ravinteita, ennen muuta typpeä (N) ja fosforia (P).
Lisäravinteiden ansiosta kasviplanktonin eli vedessä vapaana elävien mikroskooppisten pienten levien tuotanto lisääntyy. Kasviplanktonia syövä eläinplankton runsastuu niin ikään ja myös eläinplanktonia syövien kalojen määrä lisääntyy. Kuollessaan kaikki tämä runsastunut biomassa vajoaa pohjaan, missä sen hajoaminen vaatii yhä enemmän happea. Pohjien happi saattaakin käydä hyvin vähiin, jopa loppua kokonaan. Tämä puolestaan muuttaa pohjan kemiallisia olosuhteita siten, että pohjaan sitoutuneet ravinteet, raskasmetallit ja ympäristömyrkyt vapautuvat uudelleen eliöiden käyttöön; ravinteet vieläpä juuri kasveille käyttökelpoisessa muodossa.
Happikato vaikuttaa myös pohjien ja syvien vesien lajistoon siten, että ainoastaan erittäin harvat, vähähappisia olosuhteita kestävät lajit säilyvät. Lajisto muuttuu myös matalammissa vesissä ja rannoilla. Kaikkien havaittavissa on, että ravinteikkaista ja valaistusoloiltaan heikommista olosuhteista hyötyvät lajit kuten rihmalevät runsastuvat, kun taas kirkkaita vesiä vaativan rakkolevän määrä vähenee eikä sitä esiinny enää yhtä syvällä kuin ennen. Rakkolevän väheneminen on erityisen huolestuttavaa siksi, että se on yksi Itämeren avainlajeja. Rakkolevän pinnoilla ja suojissa elää runsaasti muuta lajistoa ja rakkolevää kutsutaankin toisinaan Itämeren sademetsäksi.
Rehevöitymisen syyt
Rehevöityminen alkaa siitä, kun ravinteita eli typpeä (N) ja fosforia (F) eri muodoissaan kulkeutuu vesistöön liikaa sen sietokykyyn nähden. Sinällään aineiden kierto ja vesien ravintoketjun alku on normaali ja luonnollinen: vesien alkutuotanto eli levät tarvitsevat ravinteita yhteytykseen. Ongelmat alkavat vasta, kun vesiin päätyvien ravinteiden määrä kasvaa huomattavasti.
Normaalin luonnonhuuhtouman lisäksi ravinteet ovat peräisin maa- ja metsätaloudesta, haja-asutuksen jätevesistä, kalankasvatuksesta, teollisuudesta ja jäteveden käsittelylaitoksista. Lisäksi ravinteita tulee Saaristomerelle merkittävissä määrin myös kaukokulkeumana muilta alueilta. On arvioitu, että kaukokulkeuma muodostaa noin puolet kaikesta Saaristomerelle tulevasta kuormituksesta.
Kuormittajat jaetaan usein kahteen ryhmään, piste- ja hajakuormittajiin. Pistekuormittajat ovat selkeästi yhdessä kohteessa toimivia laitoksia, kuten teollisuuslaitoksia, jäteveden puhdistamoita tai kalankasvatuslaitoksia. Hajakuormitus on puolestaan lukemattomissa pisteissä syntyvää ”pienten purojen” kuormitusta, kuten haja-asutuksen jätevesiä, maa- ja metsätalouden valumia tai liikenteen typpipäästöjä. Hajakuormitusta onkin huomattavasti vaikeampi mitata ja arvioida kuin pistekuormitusta. Suurin kuormittaja sekä typen että fosforin osalta on maatalous, jossa näitä käytetään lannoitteina.
Maatalouden suurta osuutta kuormituksesta selittää se, että Saaristomeren valuma-alueen erityispiirteenä on suuri peltoala ja peltojen keskittyminen jokien varsille. Paikoin pellot viettävät myös verrattain jyrkästi jokiin, mikä lisää maa-aineksen ja ravinteiden huuhtoumaa. Lisäksi valuma-alueella on vain vähän järviä, jotka sitoisivat osan jokien tuomasta ravinnekuormasta.
Rehevöitymisen tilanne Saaristomerellä
Rehevöitymiskehityksen tilannetta voidaan mitata ja kuvailla joukolla indikaattoreita eli kuvaajia, jotka osoittavat jonkin rehevöitymisen osatekijän määrää vesistössä. Yleisimmin käytettyjä ja selkeimpinä pidettyjä indikaattoreita vesien rehevöitymiselle ovat kokonaisfosforin ja kokonaistypen pitoisuudet, mikroskooppisten levien määrää kuvaava a-klorofyllin pitoisuus sekä näkösyvyys, joka kertoo veden sameudesta.
Lounais-Suomen ympäristökeskus on julkaissut ympäristön tilaa kuvaavan indikaattorikokoelman. Saaristomeren tilaa kuvaa kokonaisfosforin pitoisuus mittauspisteissä. Rehevöityminen on tietysti kokonaisuudessaan monitahoisempi ilmiö. Sekä Saaristomeren tilaa kuvaavat indikaattorit että taustoittavaa tietoa ja toisaalta myös täsmällisemmin ajankohtaista seurantatietoa Saaristomeren vesien tilasta löydät Lounais-Suomen ympäristökeskuksen sivuilta. Koko Itämeren tilaa kuvaavat, erittäin monipuoliset ja hyvät indikaattorisivut löytyvät puolestaan Itämeren suojelukomission, HELCOMin sivustolta.
Rehevöityminen vaihtelee alueellisesti
Suomenlahden pohjukka on Itämeren rehevöitynein ja Riianlahti lähes yhtä rehevöitynyt alue. Saaristomeri kuuluu seuraavan vakavuusluokan alueisiin. Selkä- ja Perämeri ovat puolestaan Itämeren puhtaimpia osia. Pahasti rehevöityneen Suomenlahden vaikutusalue ulottuu Saaristomerelle saakka siten, että rehevöityminen vaimenee siirryttäessä lännemmäs. Itämerelle ominaisten, vastapäiväisten virtausten mukaisesti Suomenlahden ja Varsinaisen Itämeren rehevöityneet vedet virtaavat Saaristomerelle. Saaristomeren ulkopuolelta merivirtausten mukana tuleva vaikutus on voimakkainta ulkosaaristossa. Saaristomeren valuma-alueen jokien, rannikon ja sisäsaariston kuormitus on puolestaan pääosin peräisin Saaristomeren omalta alueelta.
Valtakunnallisen vedenlaatuluokituksen mukaisesti Saaristomeren vesien laatu paranee rannikolta ulkosaaristoon edettäessä. Joissa ja merenlahtien perukoissa tilanne on huolestuttavin, paikoin veden laatu on luokiteltu jopa huonoksi, valtaosin kuitenkin välttäväksi. Sisäsaariston vedet kuuluvat valtaosin luokkaan tyydyttävä. Ulkosaaristossa vedenlaatuluokka on jo hyvä.
