Saaristomeri ja elinympäristöjen muutokset
Elinympäristöjen muutokset ovat Saaristomeren ympäristöongelmista arvolatautunein ympäristömuutosten alue. Maisemien, luontotyyppien ja kasvillisuuskirjon muutokset ovat yhtäältä biologisia tosiasioita, toisaalta ne kytkeytyvät myös lukuisiin kulttuurisiin ja taloudellisiin taustoihin.
Perinneympäristöjen runsaat lajistot ja niiden vaaliminen on äärimmäisen tärkeää, mutta toisaalta saaristolainen saattaa kokea joutuvansa asuttamaan ulkoilmamuseota, jossa nykyaikaiset elinkeinot ja elämäntavat eivät ole mahdollisia. Saaristokunnissa saattavat mielipiteet jakautua siten, että joku ryhmä pitää suurisuuntaista uudisrakentamista ja -yrittämistä kunnan elinvoimaisuuden elinehtona, kun taas toinen vaalisi pikemminkin pienimuotoista ja suojelevaa maankäyttöä tärkeän matkailuelinkeinonkin tueksi. Ympäristönsuojelun ja ”kehityksen” intressit nähdään usein vastakkaisina, vaikka niiden ei tarvitsisi olla sitä. Harkitusti suunniteltu rakentaminen ja suojeleminen edistävät niin ympäristön, talouden kuin yhteisönkin kannalta kestävää kehitystä.
Elinkeinojen ja elämäntapojen muutos näkyy ympäristössä
Tosiasia on se, että saaristoalueet ovat monien muiden suomalaisten maaseutualueiden ohella kokeneet todella rajun muodonmuutoksen lyhyen ajan kuluessa. 1900-luvun jälkipuoliskolla saariston perinteiset elinkeinot, kalastus ja maatalous, ovat kuihtuneet. Saariston asukkaat muuttivat etenkin 1960- ja 70-luvuilla mantereen taajamiin ja kaupunkeihin teollisuustöiden perään. Tilalle tulivat kesäkauden loma-asukkaat ja veneilijät. Nopeimman loma-asuntorakentamisen aikaan, 1960- ja 70-luvuilla, haja-asutusalueiden rakentamista ei myöskään juurikaan säädelty. Loma-asukkaat saattoivat rakentaa mökkinsä juuri haluamikseen. Erilaisten saaristoalueelle kohdistuvien intressien, kuten saariston perinne-elinkeinojen, loma-asutuksen ja ympäristönsuojelun harkittua yhteensovittamista maankäytössä ryhdyttiin työstämään vasta 1980-luvulta alkaen.
Elinkeinojen, väestön ja elämäntapojen nopean muutoskehityksen johdosta viimeisten 50 vuoden aikana myös saariston perinteiset maankäyttötavat, rakentaminen, maisemat ja luontotyypit ovat muuttuneet voimakkaasti. Esimerkiksi biodiversiteetiltään runsaat rantaniitty- ja ketoympäristöt kytkeytyvät tiiviisti karjatalouteen: laidunnuksen lakattua ovat myös muun muassa karjanlannasta, tallomisesta ja laidunnukseen liittyvistä niitynhoitoperinteistä riippuvaiset lajit (esimerkiksi lukuisat kukat ja perhoset) jääneet muiden lajien, kuten järviruo’on ja tervalepän jalkoihin. Saariston karjatalouteen kytkeytyvät, avarat perinneympäristöt ovatkin metsittymässä ja kuroutumassa umpeen. Myös rehevöityminen, erityisesti rihmalevien ja järviruo’on lisääntyminen, edistää osaltaan rantojen umpeenkasvua. Lisäksi ilmastonmuutoksella on todennäköisesti kiihdyttäviä vaikutuksia sekä umpeenkasvuun että rehevöitymiseen.
