Kuka pelastaa Saaristomeren ja milloin?

Kuva: Katriina Murto

Kaikki Saaristomerellä liikkuvat tuntevat Roska-Roopen. Jo pian neljänkymmenen vuoden ajan iloinen hylkeen kuva on koristanut roskapönttöjä ja nyttemmin jätekatoksia. Huoltoalukset m/s Roope ja m/s Jumbo-Roope ovat tehneet töitä rinta rinnan vuosikausia Saaristomeren alueella. Yhdistyksessä on vahva tekemisen meininki. Ja mikäs on tehdessä, kun päämäärä on selvä: jätteet pois luontoa roskaamasta.

Kaikkihan ovat jo tähän päivään mennessä päässeet yksimielisyyteen siitä, että roskat eivät kuulu luontoon. Kyllähän mereen heitetty kaljapullo tietenkin vähitellen jauhautuu pienen pieniksi murusiksi, mutta kun siihen menee joitakin satoja vuosia. Ja häviää se lähikaupan muovipussikin muutaman kymmenen vuoden kuluttua, mutta kun ei jaksaisi katsoa sen rispaantumista rantakivikossa koko ikäänsä.

Siitäkin ollaan koko lailla samaa mieltä, että kyllä Saaristomeri olisi ihanampi ilman leväongelmaa ja että jottain tarttis tehrä.

Aiempi kolumnisti kertoikin siitä, miten tiedemiehet rakastavat väitteiden kumoamista ja vastaväitteiden esittämistä. Osana Itämerta on Saaristomerikin yksi kiivaimmin tutkituista merialueista. Eikä tunnu tutkimukselle loppua näkyvän. Juuri kun lähes päästiin yksimielisyyteen siitä, että kunhan saamme kaikki ravinnepäästöt tukituksi niin seuraava sukupolvi saa jo nauttia terveemmästä merestä, alkaa kuulua soraääniä, jotka sanovat koko perusajatuksen olevan väärän. Itämeren huonovointisuus onkin ihan luonnollista kiertokulkua, ja jos odotamme muutaman kymmenen vuotta niin meri korjaa itse itsensä. Ja ellemme jaksa odotella, niin vaihtoehtoisesti voisimme tehokkaalla hapetuksella korjata tilanteen jo muutamassa vuodessa.

Ajatus on ihana – jospa saisimmekin tilanteen käännettyä ja jopa parannettua ja nopeasti! Ei tarvitsisi leväpuuroa enää kauaa katsella. Kun hapettaminen ei tietääkseni tarkoita minkään kemikaalin lisäämistä mereen, niin minun puolestani siitä vaan kokeilemaan. En kuitenkaan vapauttaisi meitä tavallisia tallaajia kaikesta vastuusta tämän perusteella. En nimittäin usko sen paremmin vapaaseen kasvatukseen kuin siihenkään, että aikuinen ihminen voi hyvin ilman rajoituksia ja määräyksiä. Ihan totta: kenen mielestä on kivempaa jos voi heittää roskat mereen sen sijaan että käyttää Roska-Roope –jätepistettä tai kuka tykkää tyhjentää veneen vessan veteen mieluummin kuin käyttää imutyhjennyslaitetta tietäen, että kakkavesi menee puhdistamoon eikä ajaudu esimerkiksi uimarannalle?

Pitäisikö meidän siis vain odotella, että päästään ensin yksimielisyyteen sairauden syistä, sitten vähitellen keskusteltaisiin toimintatavoista ja ehkä parinkymmenen vuoden kuluttua kyseltäisiin kuka alkaa tekemään jotakin ja sen jälkeen väitellään siitä kenen rahoilla jotakin tehdään… Toisaalta, hapetuskoulukunnan mukaan näin toimimalla säästetään valtavasti rahaa, koska viimein toimintavaiheeseen päästyämme Itämeri onkin jo ehkä itse puhdistanut itsensä.

Tässä kohtaa täytyy sanoa että on ihanaa olla töissä kansalaisjärjestössä. Me voimme odottelun sijaan myös toimia. Me teemme sen minkä voimme nyt.

Yhtenä esimerkkinä tästä ajattelin kertoa veneiden käymälävesien keräämisen tarinasta Saaristomerellä ja muuallakin. Tarina on mielenkiintoinen ja yllättäväkin.

Kuva: Katriina Murto

Kun vuonna 1999 alkoi levitä tietoa siitä, että ihan pian kielletään käymäläjätevesien päästäminen veneistä, niin veneilijöiden keskuudessa alkoi levitä toinen toistaan hurjempia kertomuksia siitä, miten se on nyt veneilyn loppu. Ihan mahdottomia vaatimuksia. Menee veneet pilalle ja rahat loppuu viimeistään kun täytyy imutyhjennysjärjestelmä veneeseen laittaa, mikäli se enää edes sen jälkeen pysyy pinnalla kun täytyy reikiä porata ja letkuja vetää. Eikä pumppujakaan ole missään, siinä sitä sitten ollaan kiehuvan septitankin kanssa pulassa kuumana kesäpäivänä ja kansantuote räjähtää silmille.

Veneilijöiden järjestönä Pidä Saaristo Siistinä ry päätti selvittää asiaa käytännössä. Neljäänkymmeneen erilaiseen veneeseen asennettiin imutyhjennysjärjestelmät. Ensimmäinen pelko osoittautui heti turhaksi: ei ollutkaan niin kallista eikä vaikeaa kuin luultiin eivätkä veneet (ainakaan asennuksessa tehtyjen reikien takia) uponneet. Vaikeampaa olikin sitten löytää imutyhjennyslaitetta, jolla tankin olisi saanut tyhjäksi.

Kiersin itse kesällä 1999 Saaristomerellä olleet kaikki 14 imutyhjennyslaitetta. Niistä kolme toimi. Sen jälkeen onkin suurin työ ollut siinä, että olemme koettaneet vakuuttaa satamien pitäjille ja kunnille sitä, että kun vuonna 2005 ei enää mistään veneestä saa päästää septijätettä veteen, tulee laitteiden kysyntä kasvamaan ja että asiakkaat tulevat sitä palvelua vaatimaan. Toisaalta olemme tehneet pitkän linjan yhteistyötä ympäristöministeriön ja ympäristöhallinnon kanssa rahoituksen järjestämiseksi niille, jotka laitteita haluavat.

Nyt, kesällä 2008, Saaristomerellä on jo kolmisenkymmentä pääosin toimivaa, yleisessä käytössä olevaa imutyhjennyslaitetta, ja lähes toinen mokoma kotisatamissa ja pienvenetelakoilla. Septitankin tyhjennys on normaali osa veneilyä. Kun kakkavetensä on kerran onnistuneesti lähettänyt matkaan kohti vedenpuhdistamoa, vaatii melko kovaa luontoa jatkossa tehdä toisin. Suurin osa ihmisistä nimittäin mielellään tekee oikein, ellei se nyt vaadi kohtuuttomia ponnistuksia. Imutyhjennyslaitteita on hankittu ja hankitaan edelleen sellaista vauhtia, että ympäristöministeriön nimeämä Septiasiain yhteistyöryhmä, jonka tehtävänä on edistää veneiden käymäläjätteiden vastaanottoverkostoa, edellisessä kokouksessaan totesi verkoston kehittyvän mietintöjä nopeammin.

Kuva: Katriina Murto

Sitä paitsi suomalaiset veneilijät saavat kerrankin tuolta länsinaapurin suunnalta varauksetonta

ihailua! Ruotsissa nimittäin viranomaiset ja veneilyjärjestöjen vastuuhenkilöt ovat viimeiseen asti panneet vastaan, ettei Helcomin suositusta veneiden käymäläjätevesien keräämisestä ratifioitaisi myös siellä. Ja kas kummaa: ruotsalaiset veneilijät ovat Ahvenanmaalla ja Suomessa käydessään nähneet suomalaisten veneilijöiden käyttävän imutyhjennyslaitteita ja tunteneet piston sydämessään. He ovatkin kuluneen talven aikana isolla kysymysmerkillä tiedustelleet, miksi Ruotsissa ei olla yhtä ympäristömyönteisiä kuin Suomessa! Yksi osa selitystä lienee se, että Ruotsissa ei ole Pidä Saaristo Siistinä ry:n kaltaista toimijaa, joka olisi asiaa yhtä kokonaisvaltaisesti pystynyt viemään eteenpäin. Ei viranomaisena, vaan kanssaveneilijänä.

Odotellessamme tiedemaailman keksivän lopullisen ratkaisun Saaristomeren ja Itämeren ongelmiin (toivottavasti vielä meidän aikanamme), voimme yhteisvoimin, jokainen tahollaan, pitää ainakin oman takapihamme niin puhtaana ja viihtyisänä kuin mahdollista ja sillä tavoin edistää sekä omaa että kanssaihmistemme hyvinvointia.

Keskustele veneilystä ja vesilläliikkumisesta Saaristomerellä!