Merikotka aloittaa pesinnän hyvin varhain keväällä, jopa tammi-helmikuussa nykyisinä leutoina talvina.  Haudonta-aikaa on puolitoista kuukautta ja se ajoittui perinteisinä jäätalvina kelirikkoaikaan.  Pesimärauha oli siten taattu – ja tarpeellinen, sillä monen muun petolinnun tavoin merikotka hylkää pesän, jos sitä häiritään haudonta-aikaan.  Ilmastonmuutoksen ja merikotkan yleistymisen myötä riski häiritä sitä on kasvanut ja onkin hyvä tietää pari perusasiaa, miten menetellä merikotkan pesimäpiirillä kevätaikaan.

Merikotka pesii usein lähellä rantaa, yleensä järeässä männyssä tai jopa linjataulussa ja se nousee tavallisesti lentoon, jos ihminen tulee alle parinsadan metrin etäisyyteen.  Jos merikotka jää kaartelemaan yläpuolelle ja varsinkin jos se varoittelee (”kaklattaa”), on todennäköistä, että on osuttu merikotkan pesälle.  Pesää ei kannata etsiä, vaan on paras välittömästi poistua riittävän kauaksi rauhan palauttamiseksi pesälle.  Jos pesä on avoimessa maisemassa, ihmisen pitää yleensä poistua kilometrien päähän ulapan toiselle puolelle ennen kuin kotka uskaltaa palata pesälle.

Merikotka voi hylätä pesänsä herkimpään aikaan keväästä mutta yleinen riski on myös korppien hyökkäys, joka voi käynnistyä välittömästi pesän jäädessä vartiotta.  Korpit usein kyttäävät merikotkan pesää jossain lähistöllä ja käyttävät nokkelasti  hyväksi pientäkin mahdollisuutta käydä tihutöihin.

Merikotka on yleistymässä Saaristomerellä ja lajia tavataan kaikissa saariston osissa, nykyisin myös sisämaassa soilla ja järvillä.  Merikotka on oppivainen lintu ja se on nykyisin varsin luottavainen ihmisen suhteen, mikä näkyy mm. uusina pesäpaikkoina lähellä kesämökkejä tai laivaväyliä.  Luottavaisuudestaan huolimatta merikotka on edelleen herkkä häiriöille, joita kukaan ei toki tuota tahallaan mutta joskus ehkä tietämättömyyttään – varhaiskevään hurman kutsuessa saaristoa ihailemaan.

Jouko Lehtonen, Arkipelagia-seura